Loppukesän tervehdys Rauma Golfin ladyille!
​​​​​​​

Kesä ja kausi lähestyvät loppuaan. Varjot kentällä pitenevät, mutta vihreää riittää vielä pitkään (toivottavasti). Heinäkuun lopulla kisattiin kauden päätapahtumassa Paris Ladies Openissa, osallistujia oli hienosti 26 paria. Vaikka vieraspelaajiakin oli mukana runsaasti, voitto jäi (jo toistamiseen) Raumalle. Onnittelut parille Taru Salminen ja Niina Hyytiä – hyvää Pariisin matkaa!

Mestaruuksista pelattiin elokuussa – senioreissa kisattiin N50, N60 ja N70 sarjoissa. Mestaruuksista ei jäänyt epäselvää, kunhan ”jaksoi” pelata lauantain ja sunnuntain kierrokset. Osallistujia oli nimittäin vain yksi per sarja. Voittajat olivat: N50 Heli Saarni-Helkkula, N60 Anne Salmi ja N70 Pirjo Sundelin. Avoimet mestaruudet sitten tarkottiinkin jo isommalla porukalla – kisaajia oli yhdeksän. Kiitos kaikille osallistujille – Anna-Kaarina Laine, Taru Salminen, Anne Suominen, Ann-Marie Tahkoniemi, Sirkku Suojanen, Maija Rantala, Miia Putus, Soili Numme ja allekirjoittanut. Lauantain 20.8. aurinkoinen kesäsää vaihtui sunnutaiksi ”virkistävään” sadekeliin, mutta urheasti kaikki vetivät myös sunnuntain kierroksen. Voiton nappasi hienosti Putuksen Miian. Onnittelut Miialle!

Siis vielä on kesää jäljellä – ma 5.9. viimeiset Naisten Lähdöt klo 17.30/40/50 – vielä ehtii mukaan. Kilpailujakin on vielä kalenterissa jäljellä – mm. RTK-Palvelun juhlakisa la 17.9. ja TVO Trophy su 18.9. ja kauden päätöskisa Everybody Open la 15.10.

Naisten päättäjäisiä vietetään la 8.10. (varatkaa päivä jo kalentereistanne!) – tarkempaa infoa seuraa lähiaikoina. Muistakaahan käydä merkkaamassa tekemänne birdiet ja täydentämässä Eclectic-tuloksenne taulukkoon. Arvonnat suoritetaan päättäjäisissä!

Kauden päätyttyä voimmekin keskittyä peruskuntokauteen. Hyvinvoinnin Walimolla jatkuvat golfjumpat. Keskiviikkoisin klo 17 jumpparyhmä jatkaa ja mahdollisista vapautuvista paikoista ilmoitetaan lähiaikoina. Lisäksi – mikäli kiinnostusta riittää – suunnitelmissa olisi toinenkin 10 hengen ryhmä, joka treenaisi sunnuntaisin klo 17.30 – 18.30. Harjoittelu on monipuolista ja hauskaa – kehitetään mm. lihaskuntoa, tasapainoa, liikkuvuutta. Jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan sunnuntain uuteen ryhmään – ole yhteydessä allekirjoittaneeseen (anne.salmi@dnainternet.net) viimeistään pe 9.9. mennessä.
Erillistä päiväryhmää ei enää ole, mutta Walimolla on mahdollisuus pitää kuntoa yllä esimerkiksi eläkeläisille suunnatuissa jumpissa tiistaisin ja torstaisin klo 11.

RG Ladyjen talvikauden lajiharjoittelu on myös herättänyt keskustelua ja kiinnostusta. Tähän liittyen joitakin suunnitelmia on jo mielessä, joten niistä tarkemmin seuraavassa viestissä.

Nyt nautitaan loppukesästä ja jäljellä olevista golfkierroksista!

Terveisin,

Anne, ladykapteeni
​​​​​​​