Puheenjohtajan terveiset!

Hei,

Olen Pauliina Välimaa ja tuore Rauma Golf ry:n hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2025. Kiitän lämpimästi luottamuksesta tehtävään ja haluan samalla myös onnitella muita hallitukseen valittuja. Uskon, että meille tulee hieno vuosi yhdessä jäsenistön kanssa.

Olen koulutukseltani KTM ja työskennellyt sekä pankkialalla että liikunta-alan yrittäjänä. Lisäksi olen toiminut useita vuosia eri yhdistysten, liikuntaseurojen ja osakeyhtiöiden hallituksissa. Vahva hallitusosaaminen yhdistettynä talousosaamiseen ovat hyvä pohja tässä puheenjohtajan tehtävässä onnistumiselle yhdessä muun hallituksen vahvan osaamisen kanssa. Golfin aloitin seurassamme vuonna 2012 mutta enemmän aloin pelaamaan vuodesta 2019 lähtien. Olen innokas treenaaja ja kilpailija, joten toivottavasti nähdään ensi kesänä monissa kisoissa ja kentän harjoitusalueilla!

Rauma golfissa on tehty jo pitkään todella hyvää työtä jäsenistön eteen. Viime vuosina kenttä on ollut upeassa kunnossa, seuran jäsenmäärä pysynyt hyvällä tasolla ja taloudenkin osalta olemme hyvin tasapainossa. Kiitos Miralle, Annalle, Harrille ja Jussille niistä toimista mitä olette saaneet yhdessä aikaan! Pohja on siis varsin hyvä, eikä meillä olekaan tarvetta suurille uudistuksille tässä kohtaa. Oma tavoitteeni on erityisesti kehittää tänä vuonna hyvää hallintotapaa, lisätä avoimuutta ja viestintää hallitustyöskentelystä jäsenistölle sekä parantaa entisestään golfyhteisömme yhteistyötä oy:n ja ry:n välillä. Näitä toiveita kuulimmekin jo myös syyskokouksessa. Yksi tärkeä seikka on myös yhteishengen ja yhteisöllisyyden parantaminen seurassamme ja siihen meillä jokaisella jäsenellä on vastuu oman toimintamme kautta.

Kuten jo syyskokouksessa lupasin, haluan kehittää myös palautekulttuuria. Kiitos Miralle, joka heti innolla tarttui haasteeseen, niin nyt on seuran nettisivuilla palautelomake valmiina. Tulemme kootusti käsittelemään palautteita hallituksen kokouksissa ja laitamme palautteista ja kehitysideoista yhteenvetoa jäsenistöllekin kuluvan vuoden aikana.

Palautelomakkeen löydät täältä:

https://raumagolf.fi/yhteystiedot/​​​​​​​

Hallituksen ensimmäisen kokouksen 8.2. asialistalla ovat muun muassa hallituksen järjestäytyminen ja varapuheenjohtajan valinta, vuosikellon ja pelisääntöjen laatiminen, toiminnanjohtajan ajankohtaiskatsaus, toimikuntien ajankohtaiset asiat, yhdistyksen sääntöuudistuksen valmistelun aloittaminen ja monta muuta tärkeää aihetta.


Hyvää alkanutta vuotta 2025 ja toivotaan lämmintä kevättä!

​​​​​​​
Ystävällisin terveisin,
Pauliina Välimaa
​​​​​​​
Rauma Golf ry:n hallituksen pj